Työharjoittelupaikasta ei oo edelleenkään kuulunu mitään kovasta yrityksestä huolimatta.
Mua kummastuttaa minkä vuoksi edes vammaisjärjestöt ei kiinnostu ottamaan ilmaista työharjoittelijaa. Olen kavereiden kanssa pohtinut onko yksi syistä mahdollisesti ennakkoluulot vammaisen työntekijän palkkaamiseen. Lisäksi olen kokenut ajattelutapaa, jonka mukaan pitää tyytyä eläkkeellä olemiseen eikä sais edes haaveilla töihin pääsystä.
Mä haluan omalla työllistymisaikeilla kannustaa toisia vammaisia työllistymään eläkkeellä olemisen sijaan.
Mielestäni sitä ei pidä ajatella minään sankaruutena kun vammainen ihminen saa töitä. Tahdon levittää positiivista ja hyviä fiiliksiä vammasten keskuuteen. Oon kyllästynyt ''ruikuttamiseen'' omasta aktiivisuudesta on hyötyä työllistymishaavaiden toteuttamisessa.
Alla olevan kuvan innoittamana kirjoitin tämän pätkän ja jatkan Hercule poirot tyyppisesti työmysteerin ratkaisemista.
Olin Pirkanmaan TE-toimistossa, jossa esittäytyivät eri vammaisjärjestöjen työllisyyspalvelut.
Siellä
vammaisjärjestöjen yhteyshenkilöt kertoivat omista toimistaan vammaisten
työllistämisen edistämiseksi.
Kävin tutustumassa mm. Invalidiliiton pisteellä. Asia olisi kiinnostanut
mua, mut en kuullut taustahälyn vuoksi kunnolla. Pisteet olisi ollut
hyvä erottaa toisistaan sermeillä tällöin kuuleminen olisi ollut
mahdollista.
Mielestäni tilaisuus oli huonosti järjestetty esteettömyyden kannalta. Tila oli pieni, joten se ei palvellut mm. pyörätuolilla liikkuvia ihmisiä. Samassa kerroksessa olisi ollut isommat tilat, mut niitä ei ollu hyödynnetty. Pisteet oli sijoitettu hyvin lähelle toisiaan eikä liikkumatilaa ollut tarpeeksi
Näkövammani vuoksi kiinnitin huomiota myös tilan valaistukseen, joka ei sopinut ainakaan itselleni, koska minulla on valoherkät silmät. Esitteissä ei ollut huomioitu näkövammaisuutta.
Jotta tapahtuma olisi vammaisille soveltuvampi, työkkärin osallistuminen siihen olisi ollut tärkeää.
Aihe olisi ollut erittäin kiinnostava ja itseäni koskettava, mutta yllämainittujen seikkojen vuoksi tapahtuma ei itseäni juuri palvellut. Joten jatkan edelleen työharjoittelupaikan etsimistä.
Olen haaveillut työllistymisestä jo pikkutytöstä saakka. Työllistyminen ei ole kohdallani mikään läpihuutojuttu, sillä olen vaikeasti CP-vammainen. Kohdallani tämä tarkoittaa jäykkiä jäseniä, huonoa näkökykyä, hahmotushäiriötä ja hienomotoriikkaongelmia. Sujuvan elämän pakettiin kuuluvat lisäksi pyörätuolit sekä henkilökohtaiset avustajat.
Koen, että myös mulla on oikeus ja velvollisuus työllistyä. Mä haluan rikkoa tabua, jonka mukaan vammaiset eivät työllisty. Oon viettänyt kauppaoppilaitoksesta valmistumisen jälkeen kotona reilut kymmenen vuotta. Niinpä puhuin asiasta mun jumpparille, joka järjestikin yhteistyöpalaverin, jossa käytiin läpi mun työllistymismahdollisuuksia. Paikalla oli työkkärin edustaja, Tredun opinto-ohjaaja, työkykykoordinaattorikoulutuksen vetäjä, jumppapaikkani toimitusjohtaja sekä oma jumpparini. Palaverissa sovittiin, että menen käymään Tredun hakuinfossa 20.6. ja otan selvää VALMA-koulutuksesta.
Selvitimme yhdessä avustajani kanssa mikä on Tredun hakuinfo. Netistä löysimme tarvittavan lisätiedon mm. tapahtuma-ajasta ja -paikasta. Niinpä matkustimme yhdessä avustajani kanssa linja-autolla Tredun järjestämään tapahtumaan, jossa tapasin VALMA-ohjaajana työskentelevän henkilön. Hän kertoi lisätietoja koulutuksesta ja kannusti mua hakemaan koulutukseen. VALMA-koulutus on ammatilliseenkoulutukseen valmentava koulutus. Koulutus kestää noin yhden lukuvuoden. Laiton hakupaperit vetämään VALMA-koulutukseen heti samalle viikolle. Elokuun 5. päivä sain tietää, että mut on hyväksytty opiskelijaksi Treduun.
Aloitin koulun 15. elokuuta 2016. Mua jännitti se, kuinka muut luokkalaiset ottavat mut vastaan. Jännitys olikin aivan turha, sillä luokkalaiset olivatkin mukavia ja ymmärsivät rajoitteeni hyvin. Opettaja ei ollut ennen opettanut kaltaisiani vaikea vammaisia, joten pääsin neuvomaan häntä omissa apuvälineissäni ja miten pystyn opiskelemaan vammastani huolimatta.
Ensimmäisenä koulupäivinä kävimme opettajan ja ohjaajan kanssa keskustelua siitä, mitä haluan koulutukselta ja minne se voisi kohdallani pyrkiä. Kerroin opettajille työllistymishaaveistani, joka johti siihen, että aloin etsiä itselleni sopivaa työharjoittelupaikkaa. Haaveenani olisi työllistyä johonkin vammaisjärjestöön. Otin yhteyttä vanhaan koulukaveriini, joka on töissä vammaisjärjestössä. Lisäksi olen ollut yhteydessä muihin yhdistyksiin, joihin kuulun.
Olen pienestä saakka käyttänyt tietokonetta apuvälineenäni, joten sen käytöstä on tullut mulle vahvuus, jota voisin hyödyntää työelämässä. Olen ollut kauppiksen aikaan työharjoittelussa yhdistysten toimistoissa, mutta tänä päivänä vammaisyhdistyksillä ei ole juurikaan toimistoja, jossa voisin työskennellä. Joten haasteita riittää...
Työharjoittelupaikan etsintä jatkuu ja nähtäväksi jää mihin lopulta päädynkään ;)
